Kaikkiin rippikouluihin kuuluu pakollisia yhteisiä kokoontumisia jo ennen varsinaista leirijaksoa. Kristinuskon keskeisiin teemoihin syvennytään monenlaisin tavoin, rippikouluryhmästä tai suoritustavasta riippumatta.

Ulkomaan riparien hinnat sisältävät matkat, ruokailut ja majoituksen. Oma matkavakuutus on ulkomaan leireillä pakollinen. Jo ilmoittautumisvaiheessa kannattaa ottaa huomioon, että leirijakson toteutuksessa ei voida tehdä yksilöllisiä erityisjärjestelyjä liittyen vaativiin erityisruokavalioihin, majoitusjärjestelyihin ja oppimistilanteisiin. 

Ulkomaan ripareille voi lähteä vain hyvin syövä nuori ilman vaikeasti hoidettavia sairauksia ja allergioita. Jos terveystilanne aiheuttaa pohdintaa, niin on tärkeää olla yhteydessä lisätietoja antavaan henkilöön jo ilmoittautumisvaiheessa. Ulkomaan ripareilla nuoren pitää pystyä toimimaan ryhmässä ja hänen täytyy pystyä nukkumaan muiden kanssa samassa huoneessa.  Nuorella täytyy olla hallussa perustaidot kuten kellon tunteminen, kyky huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta, omatoiminen ja riittävä syöminen. Nuoren täytyy pystyä olemaan osa päivästä ilman puhelinta.

Manchester-rippikoulussa kohtalainen englanninkielentaito on välttämätön. Muilla ulkomaan ripareillla pääsee kyllä puhumaan vieraita kieliä, mutta myös suomella pärjää. 

Ulkomaan riparit


Palaa otsikoihin

Aurinkoripari

Lisätietoja antaa Kimmo Salonen.

Eteläisen aurinkoriparin leirijakso pidetään Espanjan Rojalesissa. Leiripaikkana on Finca Venus. Aurinkoriparille voi lähteä vain hyvin syövä nuori ilman vaikeasti hoidettavia sairauksia ja allergioita. Matkanjärjestäjänä on AthletiQ, joka hoitaa myös laskutuksen. 
Palaa otsikoihin

Viron ripari

Lisätietoja antaa Kimmo Salonen.

Eteläisen Viron ripari leireilee Virossa. Matkanjärjestäjänä on Saarikoski Travels, joka hoitaa myös laskutuksen. 

Palaa otsikoihin

Tallinnan ripari

Lisätietoja antaa Jaana Rantala. 

Harjun Tallinnan ripari Tallinnan ripari pidetään birgittalaisluotarissa. Luostarin raunioille on rakennettu vuosituhannen vaihteessa uusi moderni luostari ja vieraskoti (hotelli). http://www.piritaklooster.ee/?lang=en. Vietämme ikimuistoista viikkoa Tallinnan länsirannalla, jossa on mm. 1980 Moskovan olympialaisiin rakennettu soutustadion, purjehdusseura, luostarirauniot ja viihdekylpylä. Viikon aikana tutustumme uskomattoman kauniiseen ympäristöön, Tallinnan vanhaan kaupunkiin ja mm. Kadriorgin palatsiin, jonka rakennutti aikanaan Pietari Suuri kesäasunnokseen. Riparille osallistujalla tulee olla oma matka- ja tapaturmavakuutus. 

Palaa otsikoihin

Manchester-ripari

Lisätietoja antaa Reetta Väisänen. 

Tuomiokirkon Manchester-ripari Yhteisöllinen ripari yhteistyössä Tampereen ystävyyshiippakunnan Manchesterin hiippakunnan kanssa. Majoitumme Kettlewellin kylässä (n. 100 km Manchesterista) Skargill Housessa, jossa elämme yhdessä muun yhteisön kanssa. Majoitus on esteellinen. Matkanjärjestäjänä on Saarikoski Travels, joka hoitaa myös laskutuksen. 
Palaa otsikoihin

Lutherin jalanjäljissä -ripari

Lisätietoja antaa Reetta Väisänen. 

Tuomiokirkon Lutherin jalanjäljissä -riparin Reissuripari Saksan eri kaupungeissa. Matka taitetaan Suomesta Saksaan bussilla. Meno- ja tulomatkalla yövytään laivassa. Majoituspaikkana on hostelli Dessaussa. Sieltä retkeillään Sachsenhauseniin keskitysleirimuseoon, Wittenbergiin, jossa tutustutaan Lutherin elämänvaiheisiin, sekä Leipzigiin, jossa kuullaan Bachin elämästä. Paluumatkalla vietetään päivä Berliinissä ja lopuksi pysähdytään Lyypekissä. Ripari sopii erityisesti historiasta kiinnostuneille. Leiri ei ole esteetön ja se sisältää pitkiä ajomatkoja.  Matkanjärjestäjänä on Saarikoski Travels, joka hoitaa myös laskutuksen. 
Palaa otsikoihin

Kaikki tiet vievät Roomaan -riparin

Lisätietoja antaa Saija Mäenpää

Yhteinen Kaikki tiet vievät Roomaan -riparin leirijakso järjestetään Roomassa. Matkanjärjestäjänä on Saarikoski Travels, joka hoitaa myös laskutuksen. 


Palaa otsikoihin

Yhteystiedot

Mäenpää, Saija
Saija Mäenpää, oppilaitospastori Tampereen ev.lut. seurakuntien koulutyön pastori saija.maenpaa@evl.fi p. 040 804 8284
Vaisanen Reetta
Reetta Peltola, seurakuntapastori, kasvatuksen pastori reetta.peltola@evl.fi p. 040 184 1708
Rantala Jaana
Jaana Rantala, seurakuntapastori Pispalan lähikirkon vastuupappi jaana.rantala@evl.fi p. 050 348 4100
Salonen Kimmo
Kimmo Salonen, johtava nuorisotyönohjaaja kimmo.salonen@evl.fi p. 050 357 8489